“Eikä yksikään teistä saa jäädä taipaleelle”
Reitin valinta vaikuttaa usein matkan sujuvuuteen ja tavoitteiden toteutumiseen. Monesti perille pääsee useita teitä pitkin.
Reitin valinta vaikuttaa usein matkan sujuvuuteen ja tavoitteiden toteutumiseen. Monesti perille pääsee useita teitä pitkin. Mökkitiet taas ovat hyvä esimerkki siitä, että perille rauhaan ja saunaan, tavoitteeseen, pääsee vain sitä yhtä, juurakoiden ja kivien kirjomaa kinttupolkua pitkin.
Ja kukapa ei haluaisi päästä matkan jälkeen perille. Kukapa ei haluaisi saavuttaa tavoitteitaan. Ja jokainen kai haluaisi niin matkallaan kuin tavoitteisiinsakin tähdätessään toimia oikein, tilanteessa kuin tilanteessa.
Ihmisen perustavanlaatuiseen hyvyyteen uskominen on kuitenkin tullut itselleni aina vain hankalammaksi, ellei peräti mahdottomaksi. Niin usein totuus väännetään harhaksi ja harha totuudeksi. Niin usein näyttää siltä, että jos anteeksi edes pyydetään, pyydetään anteeksi kiinnijäämistä, ei väärin tekemistä. Surullisen usein löydän itsenikin viivan väärältä puolelta, venyttämästä oikean ja väärän rajaa itselleni sopivammaksi.
Jeesus, Jumalan poika, sanoo: ”Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!”
Uskon siihen, että tämä Jumalan viitoittama, ahtaasta portista alkava mökkitie on ainoa todelliseen rauhaan ja parhaisiin löylyihin vievä reitti. Sillä tiellä on juurakkoja ja kiviä. Sillä tiellä on sadetta ja tuulta, kuoppia ja kuraa. Mutta Jumala ei tahdo yhdenkään meistä jäävän taipaleelle. Siksi Hän armahtaa meitä, kun pyydämme virheitämme anteeksi. Hänen armonsa varassa pääsemme myös lopulta perille.
Kirjoitus on julkaistu Länsi-Uusimaassa 25.7.2026.
