Rististä resilienssiä
Resilienssi tarkoittaa ihmisen kykyä selviytyä vastoinkäymisistä ja vaikeista kokemuksista.
Resilientti kokee suruja ja epäonnistumisia ja vastoinkäymisiä siinä kuin muutkin, mutta pystyy niistä huolimatta jotenkin jatkamaan elämäänsä ja ehkä jopa ammentamaan niistä viisautta ja näkemystä.
On paljon spekuloitu sillä, onko nykyihmisen resilienssi heikentynyt, ja jos se on, miksi. Aina on puhuttu ”pullamössösukupolvista” ja ihmisten laiskistumisesta, itsekkyydestä ja veltostumisesta. Tietotulva, epävarmuus ja alituinen vertailu somessa synnyttävät joka tapauksessa uudenlaiset paineet. Samalla suojaavina pidetyt rakenteet kuten yhteisöllisyys ja elämän yleinen selkeys ja ennustettavuus ovat heikentyneet. Sekin tiedetään, että elämässä tulee joskus lunta tupaan oikein kunnolla. Tulee välillä takkiin niin, että tuntuu. Eikä kukaan ole resilientti täysin ylivoimaisessa tilanteessa.
Käsitys resilienssin heikkenemisestä on ehkä kuitenkin vain eräänlainen illuusio, sillä eri puolilla maailmaa ihmiset selviävät edelleen sairauksista, kuolemista ja onnettomuuksista. Pieniä vastoinkäymisiä silti ehkä siedetään aiempaa huonommin, kun esimerkiksi sodan kaltaisia megaluokan haasteita ei ole koskaan jouduttu käytännössä kohtaamaan. Myös mielenterveyden ongelmista puhutaan julkisesti aiempaa avoimemmin, mikä voi synnyttää mielikuvan heikkenemisestä.
Maallinen resilienssikeskustelu keskittyy silti turhan usein ihmisen omiin voimavaroihin. Sunnuntain evankeliumissa Jeesus lupaa opetuslapsille Pyhän Hengen puolustajaksi ja lohduttajaksi. Kristinuskon näkökulmasta resilienssi tarkoittaa, ettei ihminen jää koskaan yksin kärsimyksensä kanssa. Usko tukee sekä henkistä että fyysistä hyvinvointia. Usko auttaa jaksamaan silloinkin, kun omat voimat loppuvat. Varsinkin näinä arvaamattomina aikoina se on verrattoman kallis voimavara.
Kirjoitus on julkaistu Länsi-Uusimaassa 23.5.2026
