Siirry sisältöön

Seurakuntavaaleissa vaikutat konkreettisesti siihen, millainen Lohjan seurakunta ja kirkkosi on huomenna ja tulevaisuudessa. Vaalipäivänä voi äänestää vain oman alueen äänestyspaikassa.

Vaalipäivänä voi äänestää vain oman alueen äänestyspaikassa. Ota mukaasi henkilöllisyystodistus. Lohjan seurakunnan seurakuntavaaleissa saa äänestää jokainen vähintään 16-vuotias seurakuntaan kuuluva lohjalainen.

Lohjan seurakunta on jaettu kuuteen äänestysalueeseen: Lohja, Virkkala, Karjalohja, Sammatti, Nummi ja Pusula. Jokaisella alueella on yksi äänestyspaikka. Kanta-Lohjalla Lastenkappeli Pikku Lauri, Virkkalassa kirkko ja muilla alueilla seurakuntatalot.

Jokainen äänioikeutettu saa kotiin kirjeen, josta käy ilmi oma vaalipäivän äänestyspaikka.

Voit antaa äänesi vain oman seurakuntasi ehdokkaalle. Tutustu ehdokkaisiin siis etukäteen ja muista tarkistaa ehdokkaasi numero.

Seurakuntavaalit ovat aina paikalliset vaalit: luottamushenkilöt kirkkovaltuustoon valitaan seurakuntalaisten joukosta. He suunnittelevat ja linjaavat seurakunnan toimintaa ja taloutta oman nelivuotiskautensa ajan, mutta usein myös kauemmas eteenpäin katsoen.

Muistathan ottaa henkilöllisyystodistuksen mukaasi äänestyspaikalle.

Järjestäjä

Karjalohjan alueseurakunta
Lohjan kantaseurakunta
Nummen alueseurakunta
Pusulan alueseurakunta
Sammatin alueseurakunta
Svensk verksamhet
Virkkalan alueseurakunta

Sijainti

Karjalohjan lasikirkko

Keskustie 30
09120 Karjalohja

Nummen seurakuntatalo

Nummenkirkkotie 13
09810, Nummi

Pikku-Lauri

Sibeliuksenkatu 2, 08100 Lohja

Pusulan seurakuntatalo

Marttilantie 1
03850 Pusula

Sammatin seurakuntatalo

Pappilantie 1
09220 Sammatti

Virkkalan kirkko

Virkkalantie 1, 08700 Lohja