Elämän maratoneilla
Osallistuin juoksutapahtumaan huoltojoukoissa.
Läheinen tavoitteli pitkää matkaa juosten ja minä huolehdin syötävistä. Illan pimetessä märkä asfaltti veti kaiken valon ja juoksijat olivat äärirajoilla. Teki melkein pahaa kannustaa jatkamaan, kun lämpötilakin tippui ja lämmin sisätila houkutteli lopettamaan.
Juoksijoita seuratessani, mietin pitkän matkan juoksua vertauskuvana kristityn elämälle. Juoksu alkoi yhdestä pisteestä, kuten usein alkaa uskovankin matka. Se päättyi toiseen pisteeseen, joka kristinuskossa mielletään usein iankaikkiseksi elämäksi. Juoksun aikana tulee vastaan erilaisia vaiheita, kuten elämässäkin.
Vaikka pitkä juoksu on fyysinen suoritus, myös henkinen jaksaminen on kovilla. Saattaa tulla seinä vastaan ja juoksija kuvittelee, ettei jaksa enää. Samalla tavalla elämä ajaa epämukavuusalueelle. Tulee rahahuolia, avioeroja, menetyksiä, työttömyyttä, tulehtuneita ihmissuhteita ja päihdesairauksia. Uskoa koetellaan.
Nämä elämän maratonit riisuvat ihmisen. Ne myös paljastavat sen, mihin ihminen uskoo. Kun elämä kulkee hyvin ja myötätuulen siivittämänä, on helppoa ajatella, että toteuttaa Jumalan tahtoa elämässään. Saa elää siunauksessa. Mutta vastatuulessa, kivikossa kompastellessa, tulee kyseltyä, missä Herra on? Jumalani, miksi hylkäsit minut?
Juoksutapahtumassa kannustusjoukoilla on ihan erityinen merkitys. Paikalla on joku, joka uskoo sinuun. Hän luo valoa mielen pimeyteen. Näillä elämän maratoneilla sinä voit olla jollekin kannustaja. Voit olla joku, joka on elämän maratoneilla reitin varrella ja kuljet muutaman askeleen rinnalla. Hetken aikaa voit olla läsnä ja kantaa toisen taakkaa.
Elämän maratoneilla Jumala on huoltojoukoissa jokaisessa säässä ja olosuhteessa. Hän on jokaisella kierroksella ja jokaisella askeleella mukana. Se ei tarkoita, etteikö silti joutuisi epämukavuusalueelle, vaan se tarkoittaa, ettei ihminen ole yksin. Jalka saattaa painaa, mutta silti on aina toivoa. Pisinkin matka taittuu askel kerrallaan.
Kirjoitus on julkaistu Länsi-Uusimaassa 17.10.2026.
