Seimen äärellä
Pieni poikalapsi on syntynyt. Tähden valo saattaa lasta, kirkkaus hohtaa korkeudesta, valaisee karjasuojan katon. Valo saa oljet ja ruohonkorret kimaltamaan.
Nuori Maria on onnellinen äiti, vielä synnytyksestä uupunut, Joosef myhäilee katoksen varjossa.
Hallavanharmaa aasi lähestyy suojaa, katselee lasta.
Äiti on kietonut pienokaisen kapaloon, suojaan, turvaan, pehmoiseen lämpimään.
Vuoteekseen poikalapsi on saanut seimen, pehmeät oljet.
Hallavaturkki ei uskalla siirtää katsettaan lapsesta.
”Minä olen aasi. Ihan arkinen tavallinen aasi…”
Lapsi avaa kirkkaat silmänsä, katsoo. Katse ei ole pelottava, ei ankara, hiukan arka.
”Tiedäthän”, tuhahtelee aasi, kuopii varovasti maata ja nostaa katseensa ujosti lapseen.
”Minä olen sinut ystäväsi. Sinäkin taidat olla minun… ystäväni… kuninkaanpoika.”
Vastasyntynyt näkee silmät, pitkät korvat, kuulee tuhisevan kuonon.
”Olen lähelläsi”, jatkaa aasi. ”Olen aina.”
”Yhdessä me kuljemme, kun äitisi kanssa nouset selkääni. Saan viedä perheesi turvaan, vaeltaa kaukaiseen maahan”, aasi antaa lupauksensa.
Paimen astuu lähemmäs. Huomaa aasin ja hätistelee tätä kauemmas, haluaa suojella kuninkaanpoikaa. Aasi katselee lapsen silmiä, unisia silmäluomia.
Se tietää, aivan varmasti se tietää, että kerran tämä lapsi on aikuinen ja aasin pilttuussa odottaa kaunis varsa. Kuninkaanpoika nousisi sen selkään, nuoren, nöyrän aasintamman varsan selkään. Aasilla on tehtävä, eikä kukaan koskaan saa ottaa sitä siltä pois.
Karjasuojan täyttää taivaallinen valo. Enkelilaulu leijailee korkeudesta, kuin lempeä tuuli. Puhtaat siivet havisevat hiljaa. Lampaat ihmettelevät taivaallista säveltä, kulkevat lähekkäin, asettuvat kuuntelemaan. Pienet pörröturkit, nappisilmät, sorkat vain kopisevat hiljaa.
”Sinä olet uusi kuninkaanpoika”, määkäisee kaikkein rohkein.
”Sinä suojelet meitä ja me suojelemme sinua, sillä sinä olet hyvä paimen, meidän oma paimenemme.”
”Maailma on välillä kylmä ja tuulinen. Tarvitset suojaa, vaikka äidin sylissä on hyvä, hellyyden keskellä.”
”Lahjana saat meiltä lämmintä villaa. Viitaksi, suojaksi viimaa vastaan.”
Seimen lapsi katselee lampaita, uskollisia. On kuin pienokainen olisi hymyillyt hiukan.
Paimen on jo varhain nostanut sylyksen olkia seimeen, hän tietää, kuinka väsynyt ja nälkäinen härkä on, kun se palaa karjasuojan turviin, pitkän uurastuksen jälkeen. Vesisaavi on täytetty, tähden valo heijastuu pinnalta.
Seimessä lepää kuninkaanpoika. Pienen piltin katse tavoittaa härän suuret silmät.
”Puh”, tuhahtaa sarvipää. Sillä ei enää ole nälkä eikä jano, lapsen silmät pyyhkäisevät väsymyksen pois.
”Puh”, puhisee härkä. Sen hengitys on lämmin, sen voima tulee lähelle lasta, kun se pysähtyy katselemaan.
”Kaikki on hyvin, tuolta tulevat paimenet ja muut, niillä on asiaa äidillesi ja sinulle. Olipa mukava tavata!”
Ja niin joulupäivä etenee.
Koko luomakunta osallistuu juhlaan.
Hyvää joulua Sinulle ja rakkaillesi, kaikille!