Siirry sisältöön

Mattssonien tonttumaailma on täynnä tunnelmaa

Tämä joulutarina alkoi juhannuksena. Lasse – Lars – tapasi Fiskarsin juhannustansseissa suloisen Mirjan. Nyt yhteisiä vuosia on jo lähes kuusikymmentä. Vuonna 1981 Mattssonit muuttivat Sammattiin, Leikkilän kylään.

Mies istuu kotisohvalla. Seinällä valokuvia ja taustalla koira.
Lars Mattson. Kuva: Timo Laurila.

Lars Mattssonin lapsuudenkodissa arvostettiin joulua ja rakennettiin joulutunnelmaa. Isä työskenteli rautatiellä, hän huolehti työssään sähkölaitteista, puhelimista ja lennättimistä. Kädentaitoa riitti myös viisilapsisen perheen iloksi: jo 1930-luvulla isä rakensi joulukuuseen sähkökynttilät, yhdisti pyöränlamppuja ja johtoja.  

”Ensimmäisenä jouluna kynttilät olivat ruskeita, sillä kynttilöiden runkona oli ruskeita suojaputkia. Seuraavana jouluna isä oli peittänyt ruskeat putket valkoisella paperilla.” 

”Vasta sodan jälkeen kaupoissa alkoi olla sähkökynttilöitä. Meille ostettiin ensimmäiset 1950-luvulla, kun oli muutettu Karjaalle.” 

Larsin isän Kokkolan vuosina rakentamassa viisihaaraisessa joulutähdessä on sähkölamppu valonlähteenä. Kokkolalaiseen tapaan tähden toisella puolella on vihreä silkkipaperi, toisella punainen. Punainen puoli sijoitetaan huoneen puolelle. Tähti on perheen aarre, joka joulu se ripustetaan olohuoneen ikkunaan.  

Rautatieläisen perheen asuinpaikka vaihtui perheenpään työn mukaan, Fiskarsista muutettiin Kokkolaan, sitten tuli komennus Pohjanlahden pohjukkaan, Haukiputaan Kellon asemalle. Lopulta palattiin Karjaan kauppalaan.  

”Vaikka elämä oli vaatimatonta, vanhemmat yrittivät valmistaa meille lapsille mahdollisimman hienon joulun, isä hoiti käytännön asioita, äiti loi tunnelmaa. Leivottiin ja tehtiin joululahjoja!

Tontut valloittavat jouluna koko talon

Mattssonien perhe tunnetaan tontuistaan.  

”Kun Aleksi, ensimmäinen lapsenlapsi vuonna 1996 syntyi, alettiin kerätä tonttuja.” 

Vuosien kuluessa keraamisia tonttuja on kertynyt noin 600 kappaletta, lisäksi on muita tonttuja, mutta niitä ei ole yhtä tarkkaan laskettu. Tonttuja on ostettu, kotoisista kaupoista ja matkoilta, niitä on saatu lahjaksi ja kokoelmassa on hienoja perintönä tulleita aarteita.  

Aleksi auttaa isovanhempiaan tonttujen esillepanossa. Muistoesineet otetaan pois hyllyiltä ja tilalle asetetaan tontut. Tonttuaika alkaa ensimmäisestä adventista ja päättyy loppiaisen jälkeen. 

Isommat tontut kurkistelevat takarivistä, pienemmät ovat edessä. Soittajatontuista kootaan orkesteri, kokit touhuavat yhdessä – jokaisella on oma tehtävänsä ja ilmeensä.   

”Tonttujen piirteitä on mukava katsella.” 

Vanhanajan tunnelmaa

Mattssonien joulussa tärkeintä on tunnelma. Tonttujen ohella perheen kokoelmassa on vanhoja joulukortteja – vanhimmat hienoja 1930-luvun kivipainotöitä. Kortteja Lars on saanut vanhemmalta sisareltaan. Koulutytöillä oli tapana antaa toisilleen joululahjaksi pieniä joulukortteja, ne ovat tunnelmallisia ja kauniita. Huolellisella koululaisen käsialalla on korttien kääntöpuolelle kirjoitettu toivotuksia.  

Kotia koristeltiin kreppipaperinauhoilla ja katonrajaan ripustettiin lippunauhoja, jossa oli eri maiden lippuja ja Suomen lippuja.  

Kokoelmaan kuuluu myös paperille painettuja joulutauluja, joita ennen oli tapana kiinnittää kodin seinille joulutunnelmaa tuomaan. Kokoelmassa on Jenny Nyströmin, Erik Forsmanin ja muiden taiteilijoiden maalauksista tehtyjä julisteita. Kaikkea ei aina nosteta esille, mutta kokoelma on tallessa. 

Yhteiset, hienot jouluperinteet

Mattssonien perhe viettää joulua Sammatissa. Mirjalla ja Larsilla on kolme tytärtä, tyttärillä jo omat perheet. Jouluaterialle kokoonnutaan tonttujen keskelle.  

Mattssonin perheellä on Sammatissa paljon ystäviä ja tuttavia, he osallistuvat aktiivisesti kylän joulutapahtumiin. Käydään kirkossa ja osallistutaan yhteisiin tapahtumiin, myyjäisiin ja seurakunnan jouluaterialle.  

Joulujuhlan arvostus juontaa jo lapsuusvuosilta. Vanhempien esimerkki on ollut tärkeä, mutta Lars Mattsson korostaa pyhäkoulun merkitystä.   

”Kun meidän perheemme muutti takaisin Karjaalle, minä olin vielä pikkupoika. Asuttiin keskustassa, kirkon lähellä.” 

”Sunnuntaisin kävin läheisen Lärkkullan kristillisen opiston pyhäkoulua. Opiston nuoret oppilaat suunnittelivat meille lapsille hienoa ohjelmaa, laulettiin yhdessä ja tutustuttiin kristinuskoon.” 

”Pienelle pojalle se oli hauskaa ja mielenkiintoista. Vasta aikuisena olen kunnolla ymmärtänyt, miten arvokasta se oppi on ollut.”