Pyhän Laurin kirkko

Lohjan harmaakivikirkko on Suomen keskiaikaisista kirkoista kolmanneksi suurin; vain Turun tuomiokirkko ja Naantalin luostarikirkko ovat suurempia.

Pyhälle Laurille omistettu kirkko mainitaan asiakirjalähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1382. 1500-luvun alkuun ajoitetut maalaukset tekevät kirkosta yhden maamme kaikkein merkittävimmistä keskiaikaisista kulttuurimuistomerkeistä. Maalausten lahjoittajana on mahdollisesti ollut Raaseporin käskynhaltijana vuosina 1490–1513 toiminut Tönne Erikinpoika Tott.

Tutkijat pitävät todennäköisenä, että nykyisen kirkon paikalla on sijainnut kenties useampikin puukirkko, joista ensimmäinen lienee rakennettu heti seurakunnan perustamisen jälkeen 1230- tai 1240-luvulla. Kivikirkko on mahdollisesti rakennettu puukirkon ympärille.

Kellotapulin alaosa on rakennettu kivestä samaan tyyliin kuin itse kirkko. Tämä kivinen osa on peräisin keskiajalta. Nykyinen kellotapuli on rakennettu saksalaisen rakennusmestari Johann Friedrich Schultzin johdolla noin vuonna 1740. Tapulissa on kolme kirkonkelloa. Vanhin niistä, keskikokoinen kello, on valettu Tallinnassa vuonna 1594, suurin kello vuonna 1624 Lohjalla ja pienin vuonna 1740 Tukholmassa.

Vuosien 1510–1522 aikana kirkko koristeltiin maalauksin. Maalaria tai maalausryhmää ei tunneta nimeltä, mutta tyyliseikkojen perusteella on päätelty, että ryhmän johtaja olisi ollut Keski-Ruotsissa vaikuttaneen Albertus Pictorin opissa. Saman maalausryhmän on arveltu tehneen Hattulan Pyhän Ristin kirkon maalaukset.

Maaväreillä tehdyt maalaukset ovat syntyneet al secco -menetelmällä: värit on sivelty kuivalle laastipinnalle. Maalaukset eivät siis ole freskoja. Kuvat on maalattu Turun tuomiokapitulin hyväksymän ohjeen mukaisesti. Kuvakertomus alkaa kuorista, seurakunnasta katsoen oikealta puolelta luomiskertomuksella. ”Jumala on luonut maailman ja toteaa kaiken hyväksi.” Paratiisikuvassa esitetään Eevan luominen, Adamin ja Eevan käsien yhteen liittäminen avioliiton vertaukseksi ja syntiinlankeemus. Kertomus jatkuu myötäpäivään oikealle. Asehuoneen oven yläpuolella on kuvattuna joulun tapahtumia, ja koko länsiseinällä ja osalla pohjoisseinää on kuvattu Kristuksen kärsimyshistoriaa. Kertomus päättyy kuorin vasemmalle puolelle viimeiseen tuomioon. Pilareissa esitellään apostolit ja pyhimykset, muun muassa kirkon oma suojeluspyhimys, diakoni pyhä Laurentius, joka kärsi marttyyrikuoleman vuonna 288 jKr. Kuvat on maalattu samaan aikaan kuin Michelangelo maalasi Vatikaanissa Sixtuksen kappelin kattofreskoja ja Rafael paavin residenssin saleja.

Maalauksissa korostuu tietynlainen suomalaisuus. Esimerkiksi Aatami ja Eeva verhoutuvat maalauksissa saunavihtaan – 1500-luvun lohjalainen ei voinut tietää, miltä viikunanlehdet näyttävät.

Maalauksiin voi tutustua mobiilipalvelun avulla.

Maalaukset restauroitiin nykyiseen asuunsa kesäaikoina vuosina 1953–1957. Työtä johti konservaattori Oskari Niemi. Muu kirkko restauroitiin vuosina 1966–1968. Kirkon lattian alle rakennettiin sosiaalitilat ja niin sanottu alasakaristo. Lattia laskettiin alkuperäiselle tasolle ja lattian alla sijainneet haudat poistettiin. Kirkon ovet ja ikkunat pienennettiin vastaamaan alkuperäistä, keskiaikaista kokoa. Asehuoneesta johdettiin käytävä sakaristoon. Sakariston ulko-ovi muurattiin umpeen. Papinovi avattiin.

Saarnastuoli siirrettiin toisen pilarin vierestä ensimmäisen pilarin viereen. Penkit ja kuorirakennelmat uusittiin. Korjaus- ja restaurointityö valmistui elokuussa 1968.

Pyhän Laurin kirkon sakasti on todennäköisesti ollut olemassa jo ennen kirkon valmistumista. 1600-luvulla sakasti toimi Lohjan ruotsinkielisen väestön kirkkona. Ruotsinkielisiä jumalanpalveluksia pidettiin kaikkein suurimpina juhlapyhinä. Siihen aikaan sakastissa oli kirkossa kävijöille alttari, saarnastuoli ja penkit.

Irtaimiston arvokkain osa on 1400-luvun lopussa valmistunut suuri krusifiksi. Risti on tehty punahongasta. Ristiinnaulitun kuvan materiaalina on käytetty haapaa. On arveltu, että tämä näyttävä työ on kotimaista tekoa.

Kirkkoon on sijoitettu pyhää Laurentiusta kuvaava veistos, joka on peräisin noin vuodelta 1400. Veistos on valmistettu koivusta. Puuttuvassa kädessä on todennäköisesti ollut Laurentiuksen attribuutti, halstari. Patsaan otti talteen aikoinaan Vaanilan kartanon tytär, neiti Amina Charlotta Forsman, ja hän luovutti sen Museovirastolle 1866. Patsas restauroitiin 1960-luvulla ja sijoitettiin kirkkoon. Se on Kansallismuseon omaisuutta.

Keväällä 2026 seurakunnalle palautettiin 1400-luvulla oletettavasti Pohjois-Saksassa valmistettu pyhän Stefanoksen patsas. Patsaalla on toisessa kädessä kivi, joka on Pyhän Stefanoksen attribuutti. Toisessa kädessä on piispan sauvaa muistuttava sauva. Lahjoittajan suvussa kulkeneen tiedon mukaan patsas on poistettu Pyhän Laurin kirkosta 1830-luvulla. Se on päätynyt Kirkniemen kartanoon ja kulkenut suvussa perintönä. Patsas sijoitetaan Museoviraston kuntotarkastuksen ja konservoinnin jälkeen kirkkoon Laurentiuksen patsaan viereen.

Pohjoisseinälle on sijoitettu Margareta Capsian maalaama alttaritaulu, jonka kirkkoherra Gregorius Arctopolitanus lahjoitti seurakunnalle vuonna 1738. Myös kirkon seitsenhaarainen kynttilänjalka on hänen lahjoittamansa.

Kirkossa säilytetään vuoden 1642 suomenkielistä Raamattua. Se on ensimmäinen suomen kielellä painettu koko Raamattu.

Saarnastuolin on suunnitellut Jean Wiik, ja se valmistui 1845. Saarnastuoli on ainoa kirkon 1800-luvun sisutuksesta jäljelle jäänyt esine.

Kirkon penkit ovat bulgarialaista tammea ja lattia Öölannin kalkkikiveä. Ne uusittiin, kun kirkko restauroitiin vuosina 1966–1968 arkkitehti Esko Järventauksen laatiman suunnitelman mukaan.

Kirkkoon päätettiin hankkia urut vuonna 1874. Ne tilattiin Uudessakaupungissa toimineesta Zachariassenin vastaperustetusta urkutehtaasta. Urkuja varten rakennettiin lehteri kahden takimmaisen pylvään väliin samalle paikalle, jossa nykyiset urut nyt sijaitsevat. Zachariassenin urut poistettiin restauroinnin yhteydessä 1960-luvulla.

Nykyiset, 36-äänikertaiset urut vuodelta 1985 ovat urkurakentamo Veikko Virtasen valmistamat. Seurakunnassa kiisteltiin lähes 30 vuotta siitä, missä urkujen tulisi seistä, jotta ne eivät peittäisi arvokkaita seinämaalauksia. Lopulta urut päätettiin sijoittaa ohutjalkaiselle metalliparvelle.

Kuoriurut, joissa on 7 äänikertaa, ovat saman rakentamon työtä vuodelta 1986.

Lisätietoa kirkon historiasta löydät Museoviraston sivuilta.